Sopimukset ovat bisneksen teon väline

Välillä törmää ajatukseen, että sopimukset ovat sitä varten ettei jouduta käräjille. Toki se on yksi ja merkittävä syy tehdä hyvä sopimus. Sillä ei kuitenkaan tule leipä pöytää. Ensisijainen syy tehdä sopimus on synnyttää tulosta. Jotta tulosta voisi syntyä, pitää syntyä sellaista yhteistyötä, jossa molemmat osapuolet haluavat olla mukana.

Hyvä yhteistyö on helpointa torpata jo alkuunsa vaatimalla kaiken riskin siirtämistä toiselle osapuolelle. Sopimuksen riskin ja tuoton pitäisikin olla tasapainossa molempien osapuolten näkökulmasta. Riskiäkin on siis hyvä sietää.

Riskin sietäminen ei käytännössä ole edes valinta. Jokainen sopimus sisältää riskiä jo siitä syystä, että kaikkia asioita ei ole mahdollista huomioida etukäteen. Jossain vaiheessa sopimuksenteko kustannuksetkin nousisivat hyötyynsä nähden liian korkeiksi.

Hyvissäkin sopimuksissa on siis aina aukkoja. Oleellista onkin osata rajata todennäköisimmät ja suurimmat riskit. Mikäli sopimukseen jää kuitenkin liian suuria riskejä, kannattaa miettiä olisiko syytä luopua sopimuksesta kokonaan. Tällaiset sopimukset ovat usein myös muutenkin kannattamattomia.

Sopimusneuvottelut tulisi pyrkiä käymään hyvässä hengessä. Sitten kun aletaan jankkaamaan joka asiasta, syntyy riita jo ennen kuin sopimusta on edes vielä allekirjoitettu. Sopimukset ovat nimenomaan bisneksenteon väline, jolloin pitää sietää se, että kaikkea riskiä ei voi, eikä kannatakaan, sysätä yksin toisen osapuolen harteille. Iso osa hyvää sopimusta onkin positiivinen sopimuksentekokulttuuri ja molempien osapuolten etujen kunnioittaminen.

Pidä juristi loitolla!

Omena

Omena pitää lääkärin loitolla, mutta juristiin se ei ihan riitä. Ajatuksen ydin on siinä, että yrityksen edun kannalta olisi parempi pysyä kokonaan riitojen ulkopuolella. Usein tästä on vielä palkintona yrityksen parempi kannattavuus ja levollisemmat yöunet. Itse ainakin nukun paremmin ilman vahingonkorvauskanteita tai muita riitoja. Helpompi sanottu kuin tehty?

Helppoa tässä on se, että pääsääntöisesti juuri itse voi asioihin vaikuttaa. Toki on myös tilanteita, joita ei olisi voinut välttää, mutta suurimman osan olisi.

Mietitään ensin mistä yritys koostuu. Koostuuko se ihmisistä, toimitiloista, erilaista tuotantovälineistä, tarvikkeista, aineettomista oikeuksista, palveluista tai vaikkapa ajoneuvoista? Yleensä kuitenkin asioista, joita on joko ostettu, vuokrattu, palkattu ja sitten jotain mitä myydään muille. Kaikkien näiden asioiden takana on jokin sopimus. Yrityksissä tehdäänkin siis lukematon määrä suullisia ja kirjallisia sopimuksia. Kyllä, luit oikein. Myös suullisia sopimuksia tai muuten epämuodollisia sopimuksia. Suurimman osan näistä sopimuksista tekevät ja niitä käyttävät muut henkilöt kuin juristit. Toisin sanoen tavalliset työntekijät ja yrittäjät, joiden vahvuudet ovat muualla kuin juridiikassa.

Näistä työvälineistä, eli sopimuksista kannattaakin pitää hyvää huolta. Työvälineiden huoltaminen on hyvä aloittaa varmistumalla siitä, että omat sopimus- ja tarjouspohjat ovat hyvin laadittuja ja muiden laatimien sopimusten sisältö ja riskit on ymmärretty. Sen jälkeen pitää huolehtia siitä, että näitä työvälineitä osataan käyttää oikein – kouluttaa siis oma henkilökunta käyttämään sopimuksia.

Hyvän kannattavuuden edellytys on hyvä asiakaspalvelu. Toisinaan asiakaspalvelun alttarille on uhrattava myös sovittuja asioita, on siis joustettava. Oman henkilökunnan onkin osattava toimia siten, että joustamisesta ei aiheudu turhia hankaluuksia. Toiminen sopimuksen vastaisesti, myös asiakaspalvelun hengessä, voi huomaamatta muuttaa sopimuksen sisältöä.

Oman hyvän yöunen eteen voi siis tehdä paljon itse. Tulevissa kirjoituksissa aiheesta lisää!

 

Hyvät sopimuskäytännöt

tools

Hyvät sopimuskäytännöt tarkoittavat parhaimmillaan sitä, että yritys kasvattaa myyntiään näyttäytymällä yhteistyökumppanina, jonka kanssa on turvallista ja tuottavaa tehdä yhteistyötä. Yrityksen sopimuksia käyttävä henkilökunta ymmärtää lainsäädännön asettamat reunaehdot ja osaa niitä hyödyntäen toimia riittävän joustavasti sopimussuhteen sisällä. Eturistiriitatilanteessa osataan huomioida myös toisen osapuolen intressit. Tämä saattaa joskus tarkoittaa sitä, että jostain sen hetkisestä omasta edusta voidaan luopua toisen hyväksi, jotta pidemmällä aikavälillä luottamuksellinen yhteistyö voi tuottaa hedelmää. Omasta oikeudesta luovuttaessa tulee kuitenkin osata huomioida luopumisen vaikutukset sopimuksen sisältöön. Tarvittaessa omasta oikeudesta luopuminen tulee osata tehdä siten, että vastaavassa tilanteessa myöhemmin voidaan toimia sopimuksen mukaisesti, kuten alun perin on ollut tarkoitus.

Sopimuksen sisällön voidaan katsoa muuttuneen, jos sopijapuolet toimivat toisin kuin varsinaisessa sopimuksessa on sovittu. Tästä syystä sopimuksesta poikkeaminen tulee tehdä yhdessä sovitulla tavalla todisteellisesti ja siten, että molemmat osapuolet ymmärtävät poikkeamisen tilapäisyyden. Eri asia on, jos on ollutkin tarkoituskin muuttaa sopimusta pysyvästi, toimimalla toisin.

Hyvät sopimuskäytännöt tarkoittavat luonnollisesti myös omien kohtuullisten etujen turvaamista. Omien etujen turvaaminen tarkoittaa sitä, että se tarkoitus, johon sopimuksella pyritään, saadaan toteutetuksi sovituin kustannuksin ja resurssein. Päinvastaisessa tilanteessa sopimukselle asetettua tavoitetta ei saavuteta ja pahimmillaan joudutaan vielä maksamaan korvauksia toiselle osapuolelle. Sopimus, jossa molempien osapuolten saamat edut ovat tasapainossa sopimuksen toteuttamisen vaatimiin resursseihin, mahdollistaa tasapainoisen, riidattoman ja tuottoisan yhteistyösuhteen. Tasapainoinen tilanne on siis paras myös omien etujen kannalta.

Ensisijaisessa asemassa hyvissä sopimuskäytännöissä on yhtiön johdon asennoituminen sopimuksiin työvälineenä.  Työvälineet tulee olla kunnossa ja niiden tulee olla tarkoituksiinsa sopivia. Työvälineitä tulee myös huoltaa määräajoin. Henkilökunnan osaaminen on keskeistä. Toisiaan on hyvä turvautua ulkopuolisen asiantuntijan apuun. Näin ei kuitenkaan ole aina mahdollista tehdä, koska tällöin sopimusten laatimiskustannukset nousisivat liian suuriksi. Hyvät, määräajoin päivitetyt, sopimuspohjat, sopimusten hallintajärjestelmä, yhdistettynä osaamiseen vievät pitkälle ja pitävät ylimääräiset kustannukset kurissa.

Hyviä sopimuskäytäntöjä on tietysti myös monia muitakin, yleisiä ja sopimustyyppikohtaisia. Loppu viimeksi yrityksen asiakkaat päättävät noudattaako yritys hyviä sopimuskäytäntöjä, vai onko se liian riskialtis toimija sopimuskumppaniksi.

Ole tarkkana mitä et sano

Sopimuksista ja riskiestä puhuttaessa kiinnitetään yleensä huomioita siihen mitä sopimukseen kirjoitetaan tai mitä neuvotteluissa sanotaan. Harvemmin kuulee puhuttavan siitä, että – mitä ei sanota. Sanomattomuus (sisältäen myös kirjoittamattomuuden) voi myöskin synnyttää epätoivottavan sitoumuksen tai ainakin aiheuttaa epäselvyyttä, joka voi johtaa asiakkaan tai yhteistyökumppanin tyytymättömyyteen.

Esimerkiksi sopii hyvin tilanne, jossa asiantuntijalle ohjautuu työtehtävä yritysneuvontapalvelun kautta. Tarkoituksena on antaa maksutonta ensineuvontaa ja jos tehdään enemmän asiantuntijan alaan liittyvää työtä, muuttuu se laskutettavaksi.

Asiakas on siis astunut palvelupyörään sisään maksuttomasta ovesta. Hänelle on luonnollisesti epäselvää muuttuvatko palvelut ja missä vaiheessa maksulliseksi. Kun taas palvelupyörässä toimiville se on hyvinkin selvää. Avun tarve saattaa olla hyvinkin nopea ja tiivis, jolloin asian substanssi on keskusteluissa keskeisenä osana. Tällaisessa tilanteessa saattaa asiakkaalle hyvinkin jäädä epäselväksi raja, koska palvelu muuttuu maksulliseksi. Vastuu on luonnollisesti palvelua antavalla asiantuntijalla, jonka tehtävänä olisi selkeästi kertoa pelisäännöt. Vastuu ei ole asiakkaalla, joka on tullut maksuttomasta ovesta sisään. Vastuu ei myöskään ole yrityspalvelun, joka on ohjannut asiakkaan asiantuntijalle.

Siinä vaiheessa, kun asiantuntija ottaa asiakkaan vastaan ja sovitaan työn tekemisestä, syntyy asiantuntijan ja asiakkaan välille sopimus. Suullinen sopimus on pätevä, siinä missä kirjallinenkin. Tästä syystä asiantuntijan tulisikin olla hyvin selkeä kertoessaan rajan, koska palvelu muuttuu maksulliseksi.

Vastaavia tilanteita syntyy monessa muussakin yritystoiminnassa, jossa asiakas ns. kävelee ovesta sisään. Pelisääntöjen selkeyttämiseksi niiden olisi hyvä olla helposti nähtävillä siellä missä palvelu tapahtuu.

Älä hyväksy sopimusjargonia

Usein sopimuksia lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, etteikö tätäkin olisi voinut sanoa selkeämmin. Lakijargoni on sopimusammattilaisten perisynti. Yleisin sopimusriitojen syy on erimielisyys sopimuksen sisällöstä, eli siitä mistä sopimuksella on tarkoitettu sopia. Lakijargoni ei ainakaan paranna tätä ongelmaa. Mielestäni hyvä sopimus on selkeä ja selkokielinen. Useimmiten sopimuksia käyttävät henkilöt, jotka eivät ole ”lajijargonin ammattilaisia”, mutta sopimuksia laativat ovat.

Tässä on vapaasti käytettäväksi väitepari, joiden avulla sopimusten selkeyttä ja käytettävyyttä voidaan lisätä. Kysymys on siitä missä ajassa olevalle sopimus kirjoitetaan. Sopimuksen kirjoittajan tulisi käyttää aikakonetta ja siirtyä ajatuksissaan tulevaisuuteen. Sopimuksessa on yleensä kuitenkin kysymys siitä, että se mistä tänään sovitaan, toteutetaan huomenna eikä päinvastoin.

Sopimuksen voimaansaattaminen vs. onnistunut sopimuksen toteuttaminen

Usein sopimuksen laatijan näkökulma pysähtyy sopimuksen voimaansaattamishetkeen. Tällä en tarkoita sitä, etteikö sopimuksessa olisi lausekkeita, jotka ovat sopimukseen sisällytetty tulevia tapahtumia silmällä pitäen, kuten vaikkapa sopimussakko tai sopimuksen päättäminen.

Tarkoitan sitä, että asettamalla näkökulman sopimuksen voimaansaattamishetkeen, on helppo kirjoittaa sopimus, jonka molemmat osapuolet ymmärtävät samalla tavalla sen allekirjoittamishetkellä. Usein sopimuksen laatija on vielä paikalla selventämässä sopimusta ja sen sisältöä sopimuksen allekirjoittajille. Siinä voi tuntea itsensä oikein erikoisosaajaksi, kun selventää omia koukeroitaan tavalliselle pulliaiselle, ymmärtämättä että koko ongelma onkin laatija itse. Lähtökohtaisesti aika hullu yhdistelmä. Samalla vaivalla sopimuksen voisi kirjoittaa myös selkokielellä.

Siirtymällä hetkeksi sopimuksen allekirjoittajan housuihin, muutaman vuoden päähän, auttaa käyttämään selkeää kieltä, jonka voi ymmärtää ilman että sopimuksen laatija on vieressä tulkitsemassa kirjoittamaansa sopimusta. Tai näin ainakin pitäisi. Sopimuksen laatijan tulisikin siis kyetä siirtymään sopimuksen käyttäjän housuihin. Se ei ehkä ole kovin helppoa, jos ei ole itse siinä tilanteessa koskaan ollut. Älä siis ikinä suostu käyttämään sopimusta, minkä sisällöstä et ole ihan varma. Perusteluksi ei riitä se, että se on juristin tai muun asiantuntijan kirjoittama. Sopimus ei tokikaan voi olla kerronallista tekstiä, vaan tietty täsmällisyys on pakko säilyttää, mutta sen voi tehdä myös selkokielellä.

Kasvatatko yritystäsi sokkona?

Sokkona

Yritystoiminnassa menestyminen vaatii aina riskien ottamista. Riski ja menestys ovat saman kolikon eri puolet. Yritystoiminnassa tehtävät päätökset tehdään aina enemmän tai vähemmän puutteellisen tiedon varassa. Se miten oikeaksi päätös osoittautuu, määrittelee sen, kummalleko kyljelle kolikko kaatuu. Pahimmillaan isku tulee yllättäen ja lujaa, mutta pienikin riski voi kasvaa suureksi usein toistuessaan. Riskejä ei kannata ottaa täysin sokkona. Riskejä voi siis myös hallita. Johdonmukaiset ja yrityksen tavoitteita tukevat sopimukset ovat kivijalka, jolla liikeriskejä hallitaan.

Kaiken lähtökohta on hyvä liikeidea, jota osaava henkilöstö toteuttaa yrityksen strategian mukaisesti, johdon ohjaamana. Liikeidea perustuu yleensä siihen missä ollaan muita parempia tuottamaan asiakkaalle arvoa. Johdon katseen tulee olla suunnattu palloon eli niihin toimiin, jotka parhaiten tuottavat kassavirtaa ja pitkässä juoksussa nostavat yrityksen arvoa. Tässähän ei ole mitään yllättävää?

Ei ole, näinhän se yleensä menee. Entäs jos ilmaantuukin ongelmia? Mitä jos kaikki ei menekään kuten on sovittu? Oma alihankkija ei toimikaan sovitussa aikataulussa, yhteistyökumppani syyttää sopimusrikkomuksesta, työntekijä perustaa yrityksen ja vie mukanaan liikesalaisuuksia, asiakas vaatii vahingonkorvausta tuotevahingoista, yhtiökumppani viettää aikaansa mieluummin rannalla kuin töissä ja niin edelleen.

Luit juuri esimerkkilistan ongelmista, joihin voi parhaiten vaikuttaa ennakolta. Silloin kun kaikki on vielä hyvin, eikä myrskypilviä ei ole vielä näköpiirissäkään.

Sopimusriskien hallitseminen tarkoittaa sitä, että katsoo kirkkaasti eteensä ja varautuu siihen mitä mutkan takaa voi tulla vastaan. Se ei siis tarkoita pelkäämistä tai hyytymistä. Parhaimmillaan se tarkoittaa riskinottokyvyn paranemista, joka synnyttää kilpailuetua. Hallittu riskinottokyvyn kasvattaminen onkin voimavara, joka erottaa määrätietoisen menestyksen rakentamisen – tuurista.

Sähköpostin sitovuus

Tyyppisesti kauppa syntyy tarjous- vastaus mekanismin lopputuloksena. Aina tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että tarjoaja antaa tarjouksen ja ostaja hyväksyy tarjouksen ehdoitta. Usein kaupan tekemiseen liittyy keskusteluita ja sähköpostin vaihdantaa. Sähköpostin vaihdannassa kannattaa kiinnittää siihen huomiota, ettei vahingossa tule kuitanneensa kauppaa tai tehneensä epäedullista vastatarjousta.

Nykyään sähköposteja ”heitellään” suhteellisen huolettomasti. Sähköposteista muodostuu epämääräinen ketju keskusteluita ja tahdonilmaisuja. Osapuolille saattaa muodostua eri käsitys siitä kuinka vakavasti tai sitovalla tasolla keskustelua käydään. Koska on tehty tarjous ja koska se on hyväksytty? Yhtälailla voi syntyä epäselvyyttä sopimuksen sisällöstä. Vaikka itse sopimukseen sitoutuminen olisikin ristiriidattomasti tehty, voi sopimuksen solmimisen jälkeen käyty keskustelu saada sitovaa vaikutusta. Sopimuksessa onkin hyvä määritellä mitkä asiakirjat tulevat osaksi sopimusta ja miten sopimusta voidaan muuttaa. Saattaa olla järkevää jopa sopia, että osapuolten käymä kirjeenvaihto ei tule osaksi sopimusta, jos niin ei nimenomaisesti sovita. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, koska joskus sopimuksen luonne saattaa olla sellainen, että sopimukseen liittyvistä asioista joudutaan keskustelemaan useinkin. Tällöinkin on kuitenkin hyvä sopia pelisäännöistä. Esimerkiksi, että sopimuksen muuttuminen tulee kuitata tietyllä määrämuotoisella viestillä.

Toisinaan sähköpostia käytetään tarkoituksellisesti vahvistamaan käydyt keskustelut ja niissä sovitut asiat. Sopimus kun syntyy myös suullisesti ja se on yhtä pitävä kuin kirjallisesti tehty sopimus. Tämä johtuu pacta sunt servanda periaatteesta, jonka mukaan sopimuksessa sovitut ehdot velvoittavat osapuolia lakiin verrattavalla tavalla. Suullisen sopimuksen sisältöä on kuitenkin hankala toteennäyttää. Tästä syystä sähköpostia saatetaan käyttää suullisesti sovitun sopimuksen sisällön tarkentamiseksi. Vaikka sähköpostin käyttämiseen liittyy ongelmia, niin on se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin yksin suullisesti sopiminen.

Autolla on voitava ajaa

Blogitekstin linkkinä on mielenkiintoinen artikkeli oikeuden päätöksestä, jossa kyse oli ostetun tavaran kunnosta. Merkitystä sillä on tietysti ostajan kannalta, mutta yhtä lailla se antaa ajattelemisen aiheitta myös myyjän näkökulmasta. Alun perin Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös pysyi Turun Hovioikeudessa, koskien autokaupan purkua. Autokaupan sai purkaa laakerivian vuoksi, koska se esti autolla ajamisen, koska laakerimetalli tuhoaisi moottorin. Sinänsä aika kohtuullista 🙂 Myyjän kannalta on kuitenkin hyvä huomata, että usein on myös myyjän etu, että asiakas tarkistaa ostamansa tavaran kunnon.

Ostajalla ei ole yleistä velvollisuutta tarkastaa tavaraa ennen kauppaa, mutta myyjän niin kehottaessa on ostajan suoritettava tarkastus huolellisesti. Jos ostaja ei näin toimi, menettää hän oikeutensa vedota virheeseen, jos tavarassa sellainen olisikin ja hänen olisi pitänyt se tarkastuksessa havaita. Tämä ei tienkään tarkoita sitä, että myyjä voisi myydä mitä vaan, jos ostaja ei sitä tarkastuksessaan huomaa. Mutta myyjän asemaa parantaa se, että ostaja on todistettavasti tavaran tarkastanut.

Sama pätee tietysti muuhunkin kauppaan kuin autokauppaan. Eräässä tapauksessa, jossa kyse oli kantavien rakenteiden pettämisestä, jossa lommahtaneet palkit olivat osa toimitettua tavaraa, oli kyse myyjän vastuusta. Omasta mielestäni myyjän vastuuta ainakin vähensi se, että kauppasopimuksista oli luettavissa, että vanhojen rakenteiden käyttäminen oli mahdollista ja asiakas oli myös tarkistanut toimituksen. On eri asia mikä tapauksessa olisi ollut suunnittelijan vastuuta, mutta kauppalain näkökulmasta asiakas oli hyväksynyt tavaran sen vastaanottotarkastuksessa ja käytettyjen palkkien kunto olisi ollut helposti havaittavissa.

Joka tapauksessa myyjän kannattaa huolehtia siitä, että asiakas tekee huolellisen tarkastuksen vastaanottaessaan tavaraa, oli kyseessä sitten käytetyn tavaran kauppa, uusi kappaletavara tai monimutkaisempi toimitus.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/oikeuden-p%c3%a4%c3%a4t%c3%b6s-autolla-on-voitava-ajaa-%e2%80%93-8500-%e2%82%acn-kauppa-peruttu/ar-BBrBnmy?ocid=spartandhp

Kirjallinen sopimus vai ei?

Olen aiemmin toiminut yrittäjänä turvallisuusalalla. Vastasimme noin 800 yrityksen vartiointipalveluista ja meille oli itsestään selvyys, että jokaisesta toimeksiannosta tehtiin kirjallinen sopimus. Toki siihen myös velvoitti laki yksityisistä turvallisuuspalveluista. Kuitenkin monessa muussa asiassa tapasin ajatella, että ”kyllä toisen sanaa tulee voida luottaa”. Kirjallinen sopiminen ei nimenomaan tarkoita sitä, etteikö luottaisi toiseen. Vaan päinvastoin. Luottaa niin paljon, että haluaa varmistaa yhteistyön jatkumisen myös ongelmien ilmaantuessa. Kirjallisella sopimuksella kun on paljon helpompi palata siihen hetkeen kun sopimus on solmittu ja palauttaa mieleen mistä silloin on ollut kyse. Ihmiset kun tuppaavat muistamaan asiat eri tavalla ajan kuluessa. Hyvä sopimus siis takaa tasaisemman yhteistyön ja vähentää sopimusriitoja. Sopimusriidoissa kun ei ole muita kuin häviäjiä.

Jokaisella yrityksellä on sopimuksia. Useitakin. Huolimatta siitä, tehdäänkö niitä koskaan kirjallisesti. Sopimus syntyy sopimusosapuolten tahdonilmauksen myötä. Tämä tahdonilmaus voidaan antaa kirjallisen muodon lisäksi suullisesti, mutta se voi syntyä myös ns. hiljaisesti. Suullinen sopimus on yhtä sitova kuin kirjallinen, mutta kuten mainittua, sitä on hankala lukea. Varsinkin pitkäkestoisessa yhteistyössä yritysten toimintaolosuhteissa ja ennen kaikkea taloudellisessa tilanteessa, voi tapahtua muutoksia. Heikentynyt kysyntä tai taloudellinen tilanne voi synnyttää tyytymättömyyttä yhteistyöhön, jota on tehty pitkäänkin. Tällöin saattaa alkaa vanhan luotetun kumppanin toiminnasta löytyä puolin ja toisin ”vikoja”. Järkähtämätön sopimuksesta kiinni pitäminen tilanteessa, jossa toinen ei enää pysty sopimusta täyttämään, ei ehkä ole kenenkään kannalta järkevää. Kirjallinen sopimus antaa kuitenkin raamit sopia hallitusti myös sopimuksen muuttamisesta tai sen päättämisestä.

Hiljaisesti sopimus syntyy esimerkiksi siten, että määräaikaisen sopimuksen päätyttyä sopijapuolet vaan jatkavat yhteistoimintaansa, sen paremmin siitä sopimatta. Tämäkin sopimisen muoto on sitova. Tällöin taustalla saattaa kuitenkin olla kirjallisesti tehty määräaikainen sopimus, joka on päättynyt. Tästä sopimuksesta saadaan kuitenkin johdettua pääosin sopimussuhteen sisältö. On hyvä myös muistaa se, että vaikka sopimuksessa lukisi mitä, mutta jos sopijapuolet toimivat toisin, muuttavat he sopimuksen sisältöä hiljaisesi ja sitovasti.

Mielestäni onkin hyvä käden puristuksen ohella tarjota kumppanille sopimus, joka huomioi tasapuolisesti molempien osapuolten edut. Miksi asioista ei sopisi kirjallisesti silloin, kun kaikesta ollaan vielä yhtä mieltä?

Osakassopimus pitäisi olla pakollinen

Yritys on kiistatta helpompi perustaa yhdessä, kuin yksin. Monessa tilanteessa näin on järkevä tehdäkin, varsinkin jos yhtiökumppaneiden tiedot ja taidot täydentävät toisiaan ja yhteistyö toimii. Toimiessani kehitysyhtiön toimitusjohtaja, ehdin näkemään monta yksin ja kaksin tai jopa kolmen porukassa yrittämään lähtevää tai yritystoimintaa suunnittelevaa porukkaa. Mitään tilastoa en asiasta koskaan tehnyt, mutta näppituntuma on sellainen, että usein kaksin tai kolmin tehdyt suunnitelmat olivat realistisempia, kuin yksin. Yksin suunniteltaessa innostus vei helpommin tilaa realismilta kuin, että suunnittelemassa oli mukana myös kumppani, joka näki asiat hieman eri perspektiivistä. Myöskin toimintansa aloittaneista yrityksistä, yhdessä kumppanin kanssa aloittaneet pärjäsivät paremmin, tai ainakin tämän kaltainen kuva minulle asiasta jäi.

Ensimmäisellä yrittäjäurallani toimin yksin yrittäjänä melkein 10 vuotta (toki yrityksessä oli 40 työntekijää), mutta omistajana ja yrittäjänä olin suurimman osan aikaa yksin. Pari vuotta ehdin yrittämään kaksin ja lopulta muutaman yrityskaupan jälkeen meitä oli seitsemän omistajaa. Yleensä alussa kaikki on hyvin, mutta mitä useampi kokki sitä sekaisempi soppa, pätee tähänkin varsin hyvin. Yhdessä yrittäminen on siis useimmiten voimavara, mutta ongelmiinkin tulee varautua. Tämän opin itse kantapään kautta, mutta onneksi meillä oli osakassopimukset. Kyse ei useinkaan ole siitä, että toinen olisi väärässä ja toinen oikeassa. Kyse on pikemminkin siitä, että näkökanta ja olosuhteet ovat osakkailla erilaiset.

Osakassopimus on siis kullan arvoinen rauhanturvaaja. Osakassopimusta ei kuitenkaan ole pakko solmia. Se ei ole siis yrityksen perustamiseen liittyvä pakollinen asiakirja, vaikka sitä sen kyllä pitäisi olla. Osakassopimus on vapaaehtoinen yksityisoikeudellinen sopimus, joka sitoo sen allekirjoittaneita osapuolia.

Yrittäjien itse pitää tietää, miten asioistaan haluavat sopia. Osakassopimukseen kannattaa siis kirjata hyvinkin yksityiskohtaisia määräyksiä, esimerkiksi siitä, miten arki yrityksessä hoidetaan. Kuka tekee ja vastaa mistäkin ja mitä siitä maksetaan jne.  Ongelmaksi voi kuitenkin nousta se, ettei kehdata sopia kaikesta tai ihan kaikkea ei osata ennakoida sillä hetkellä, kun osakassopimusta kirjoitetaan. Toki sopimusta voi myöhemmin muuttaa, mutta se yleensä vaatii yksimielisyyttä ja on eri asia, löytyykö sitä sitten enää myöhemmin.

Osakassopimus tuleekin tehdä huolella, ja mielestäni siihen on hyvä ottaa ulkopuolinen asiantuntija mukaan. Osakkaiden tulisi sopia vaikeistakin asioista kuten siitä, miten silloin toimitaan, kun yhtiökumppani haluaa pantata osakkeensa henkilökohtaisia velkojaan vastaan tai kun osakas haluaa myydä osakkeensa pois.

Varautuminen on siis viisasta!