fbpx

1/2024

Facebook
Twitter
LinkedIn

Mikä on osakeyhtiö?

Osakeyhtiö on oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröinnillä. Oikeushenkilö tarkoittaa mm. sitä, että se on omistajistaan erillinen. Omistajat voivat olla luonnollisia henkilöitä tai toisia oikeushenkilöitä/yhteisöjä (mm. osakeyhtiöitä, kuntia tai kuntayhtymiä). Oikeushenkilönä osakeyhtiöllä on omaa varallisuutta ja se voi tehdä itseään sitovia sopimuksia ja se vastaa itse omista velvoitteistaan, sitä voidaan rangaista ja se on myös itsenäisesti verovelvollinen.

Mikä on osakeyhtiö? Yritysmuotona Osakeyhtiö

Keskeinen ero muihin yhtiömuotoihin

Keskeinen ero muihin yhtiömuotoihin on se, etteivät omistajat vastaa yhtiön velvoitteista. Ellei yhtiö selviä velvoitteistaan se voi mennä konkurssiin. Osakkeenomistajien riski rajautuukin yhtiöön sijoittamaansa varallisuuteen. Muissa yhtiömuodoissa, omistajien vastuu on melko rajatonta.

Koska kyseessä on oikeushenkilö eli siinä mielessä abstrakti asia, tarvitaan myös ihmisiä. Osakeyhtiö ei siis aivan kokonaan voi toimia itseohjautuvasti. Jonkun pitää tehdä päätökset sekä ohjata ja valvoa toimintaa. Tässä astuu kuvaan yhtiön hallitus, jolla on yleistoimivalta osakeyhtiössä. Jos joku asia ei ole kenenkään muun vastuulla yhtiössä, on se hallituksen vastuulla. Hallitus vastaa myös kaikista epätavallisista ja laajakantoisista asioista. Yhtiöllä on siis aina oltava hallitus.

Osakeyhtiö - Toimitusjohtaja

Yhtiöllä voi myös olla toimitusjohtaja, joka vastaa yhtiön päivittäisestä johtamisesta. Toimitusjohtaja toimii hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Ellei toimitusjohtajaa ole, vastaa hallitus myös toimitusjohtajan tehtävistä. Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jonka tärkeimmäksi tehtäväksi voidaan määritellä toimintakykyisen hallituksen valinta. Toimitusjohtajan valinta taas kuuluu hallituksen toimivaltaan.

Yhtiön johdon (hallitus ja toimitusjohtaja) tulee huolellisesti toimien edistää yhtiön etua. Yhtiön johdolla on siis valta ja vastuu yhtiössä. Tästä syystä lainsäätäjä on myös halunnut kontrolloida johdon toimintaa ja hallituksen jäsenet sekä toimitusjohtaja voivatkin olla henkilökohtaisessa vahingonkorvausvastuussa huolimattomasti tehdyistä vahingollisista päätöksistään.

suomen lakiekonomit 10 vinkkiä

Osakeyhtiön johdon on tarvittaessa kyettävä toteennäyttämään huolellinen toimintansa.

Miksi näin on ja miten siihen voi valmistautua?

Miten hallita osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuuta, lue lisää!

AJANKOHTAISET BLOGI ARTIKKELIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

Kuka riskin kantaa konkurssissa?

Yksi keskeisimmistä ymmärrettävistä asioista osakeyhtiössä on se kuka riskin lopulta kantaa, jos yhtiö menee konkurssiin. Tuli jo todettua, että se ei varsinaisesti ole osakkeenomistaja ja hallituskin vastaa lähinnä omasta toiminnastaan. No se kuka riskin kantaa ovat velkojat, eli ne tahot kenellä on saatavia yhtiöltä. Saatavat voivat olla esim. ostovelkoja, verovelkoja, palkkasaatavia, pankkivelkoja, pääomalainoja jne. 

 

Osakkeenomistajatkin voivat toki myös olla yhtiön velkojia ja lähes aina he sitä ovatkin. Omistajat ovat yleensä yhtiötä rahoittaneet oman tai vieraan pääoman ehtoisesti tai antaneet takauksia yhtiön puolesta. Viimeksi konkurssipesästä maksetaan oman pääoman ehtoisen rahoituksen palautuksia ja tähän osakkeenomistajien riski kulminoituu.

 

Velkojien suoja onkin yksi keskeisimmistä lähtökohdista osakeyhtiölaissa. Velkojiensuojan vuoksi osakkeenomistajat voivat nostaa yhtiöstä varoja vain osakeyhtiölain tuntemilla varojenjakotavoilla ja silloin kun yhtiön varoja jaetaan, ei se saa vaarantaa yhtiön maksukykyä. Yhtiön oma pääoma on myös suojattu, eli jos yhtiön oma pääoma menetetään, on siitä tehtävä julkinen rekisterimerkintä viipymättä. Velkojiensuoja ilmenee myös monella muulla tavalla, mutta niistä myöhemmissä kirjoituksissa.

Yhtiömuotona osakeyhtiö

Osakeyhtiö on suosittu yhtiömuoto monestakin syystä, mutta yksi on juuri osakkeenomistajien rajattu riski. Osakeyhtiö mahdollistaa myös riskin jakautumisen ja siitä luopumisen. Useat eri henkilöt tai yhteisöt voivat omistaa saman osakeyhtiön osakkeita. Tällöin yhtiöön on voitu sijoittaa useamman tahon varoja ja riski on tällöin hajautuneempaa. Samoin omaa riskiä voi hajauttaa useampaan osakeyhtiöön, jolloin henkilökohtainen riski on hajautuneempi.

Yritysmuodon valinta on yksi ensimmäisistä askelista yritysmaailmaan astuessasi.
blogi

Yritysmuodon valinta

Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi niin verotuksessa kuin vastuukysymyksissä aina rahoituksen hankintaan asti.

Lue lisää »
Osakeanti on prosessi, jossa yritys luo ja myy uusia osakkeita kerätäkseen lisää pääomaa.
blogi

Osakeyhtiön rahoitus

Miten osakeyhtiön rahoitus voidaan järjestää? Osakeyhtiöllä on muista yhtiömuodoista poikkeavia rahoitustapoja. Lue lisää!

Lue lisää »
Mikä on osakeyhtiö? Yritysmuotona Osakeyhtiö
blogi

Mikä on osakeyhtiö?

Mikä on osakeyhtiö? Osakeyhtiö on oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröinnillä. Oikeushenkilö tarkoittaa mm. sitä, että se on omistajistaan erillinen. Lue lisää tästä yhtiömuodosta.

Lue lisää »
Yrityskaupan rahoitus
blogi

Osakeyhtiön oma pääoma

Oma pääoma on yhtiön vakavaraisuuden mittari. Mitä enemmän yhtiöllä on omaa pääomaa suhteessa vieraaseen pääomaan, sitä vakavaraisempi yhtiö on. Mitä vakavaraisempi yhtiö on, sitä paremmin yritys kestää toiminnan kannattavuuden heilahteluja.

Lue lisää »

TILAA UUTISKIRJE

Ota yhteyttä