fbpx

1/2022

Yhtiön johdolle myönnetyn vastuuvapauden merkitys

Vastuuvapauden merkitystä on helppo liioitella.

Onko asiassa ilon aiheetta?

Luin joskus eräästä paikallislehdestä yleisönosaston kirjoituksen, jossa kuntayhtiön hallituksen puheenjohtaja iloitsi hallitukselle myönnetystä vastuuvapaudesta. Onko asiassa ilon aihetta, riippuu tietenkin siitä, miten yhtiön asioita on hoidettu. Silloin kun hallitus on toiminut huolellisesti ja yhtiön etua tavoitellen, niin mikäs siinä.

Suomen_Lakiekonomit blogi

Osakeyhtiölain mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille, hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle. 

Myöntäessään vastuuvapauden yhtiö luopuu oikeudestaan vaatia yhtiön johtoon kuuluvalta henkilöltä vahingonkorvausta. On kuitenkin muistettava, että yhtiökokouksella on pitänyt olla tiedossaan oikeat ja riittävät tiedot päätöksentekonsa pohjaksi. 

Harvoin kuitenkaan yhtiökokouksessa esitellään mahdolliseen vahingonkorvaukseen johtavia laiminlyöntejä. Useinkaan ei edes ymmärretä, missä kohtaa osakeyhtiölakia on rikottu. Tavallisessa osakeyhtiössä tilanne on siinä mielessä suoraviivaisempi, että yhtiön tarkoitus on pääsääntöisesti tuottaa liiketoiminnallaan voittoa osakkeenomistajille.

Suomen_lakiekonomit_yritysjärjestelyt
 
Kuntayhtiössä ongelmia saattaa muodostua siitä, että yhtiöllä tehdään politiikkaa, joka johtaa osakeyhtiölain vastaiseen toimintaa.
 
AJANKOHTAISET BLOGI ARTIKKELIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI

Yhtiökokouksen oikeat ja riittävät tiedot

Vastuuvapauden myöntäminen ei siis ole sitova, mikäli yhtiökokoukselle ei ole annettu oikeita ja riittäviä tietoja. 

Tarvittavat tiedot on annettava nimenomaan yhtiökokoukselle. Tieto voidaan antaa tilinpäätöksessä, tilintarkastuskertomuksessa tai muulla tavoin. Valitettavasti tilinpäätös ja toimintakertomus eivät yleensä sisällä riittävästi tietoja hallituksen jäsenten vastuuedellytysten arviointiin.

Vastuuvapauden myöntäminen ei myöskään estä osakkeenomistajan tai kolmannen tahon oikeutta nostaa kannetta omaan lukuunsa heille aiheutuneista vahingoista. Vastuuvapauden myöntäminen ei sido myöskään konkurssipesää eikä tietyin edellytyksin yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitettua selvittäjää.

Vastuuvapauden myöntäminen ei ole vailla merkitystä, mutta harvoin sen taakse kuitenkaan kannattaa piiloutua. Hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan vastuuhallinnan näkökulmasta keskeisintä on toimia huolellisesti ja yhtiön tarkoituksen mukaisesti.

Räätälöidään yrityksellenne Osakeyhtiön johdon vastuista ja velvoitteista neljän tunnin koulutus, vahvistetaan osaamista!

Facebook
Twitter
LinkedIn

TILAA UUTISKIRJE

Ota yhteyttä