Yritysmuodon valinta

Yritysmuodon valinta on yksi ensimmäisistä askelista yritysmaailmaan astuessasi.

Kun suunnittelet yrityksen perustamista, yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä on yritysmuodon valinta. Tämä päätös vaikuttaa monin tavoin yritystoimintaasi niin verotuksessa kuin vastuukysymyksissä aina rahoituksen hankintaan asti.

Mikä on osakeyhtiö?

Mikä on osakeyhtiö? Yritysmuotona Osakeyhtiö

Mikä on osakeyhtiö? Osakeyhtiö on oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröinnillä. Oikeushenkilö tarkoittaa mm. sitä, että se on omistajistaan erillinen. Lue lisää tästä yhtiömuodosta.

Työsuhteen keskeiset ehdot

esimiestehtävissä toimiville

Työnantaja ja työntekijä sopivat työn tekemisestä työsopimuksella. Työsopimuslain mukaan työsopimus voi syntyä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti…

Hallituksen vastuu ja sopimukset

Suomen Lakiekonomit liikesopimukset

Miksi osakeyhtiön hallituksen tulisi olla kiinnostunut yrityksen sopimuksista? Ensisijaisesti tietysti siksi, että yhtiön kaikki taloudellinen toiminta perustuu…

Omistusoikeuden siirtyminen

omistusoikeuden siirtyminen

Konkurssilain mukaan, jos omistuksenpidätysehdosta on sovittu sen jälkeen, kun omaisuuden hallinta on luovutussopimuksen perusteella siirtynyt..

Miten hallita osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuuta – 10 vinkkiä!

suomen lakiekonomit 10 vinkkiä

Miten hallita osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuuta? Osakeyhtiön johdon on tarvittaessa kyettävä toteennäyttämään huolellinen toimintansa. Miksi näin on ja miten siihen voi valmistautua? Osakeyhtiön johto Lähtökohtaisesti osakeyhtiön johdon (hallitus, toimitusjohtaja, hallintoneuvosto) on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Osakeyhtiön johdon on noudatettava osakeyhtiölakia, yhtiöjärjestystä ja sekä muita yhtiötä velvoittavia lakeja ja säädöksiä. Osakeyhtiölain 22.luvun 1§:ssä määritellään johdon … Lue lisää